Kaupan taikaa! Sitä lähdimme etsimään yhdessä Muoti ja Urheilukauppa TMA ry:n sekä Urheilun Vähittäis- ja Tukkukauppa ry:n kanssa Retail Magic aamuseminaarin kautta Sofia Future Farmin upeissa tiloissa Helsingin Senaatintorilla. Osallistujina oli upea joukko Suomen muoti- ja urheilukaupan edustajia, innostuneina kuulemaan kaupan uusista tuulista.
Tilaisuuden teemana oli käsitellä kokonaisvaltaisen visuaalisen ja aistikokemusten rooli osana kaupan tulevaisuuden kilpailukykyä. Tuoksumaailman taioista kertoi Kenzen oy:n Jari Tuominen ja kuulijoiden ‘korvakanavan’ tärkeydestä kaupan markkinoinnissa Harri Kaasinen Musiikkiluvat Oy:stä.
Aamun oma teemani keskittyi kaupan tulevaisuuteen ja ostamisen muuttuneeseen psykologiaan. Tavoitteenani oli haastaa kuulijoiden ajatuksia kauppaa ohjaavista tuulista ja saada miettimään oman kaupan konseptinsa tilaa nopeasti muuttuvassa markkinassa.
Inspiroivien kotimaisten ja kansainvälisten benchmarkien kautta Suomen kaupan edustajat saivat aimo annoksen uutta näkökulmaa tulevaisuuden kaupan menestyksekkäisiin konsepteihin.
Paketoimme aamupäivän esitykselläni visuaalisen kokemuksen luomisesta ja ylläpidosta asiakkaani The Athletes Footin case esimerkin kautta.
“Ilona on rautainen kaupan alan ammattilainen, jolla on kokonaisvaltainen, kansainvälinen ja hyvin visuaalinen näkemys tavoista joilla kuluttajaan voi vaikuttaa. Asiantuntijana ja esiintyjänä Ilona vakuuttava ja täynnä energiaa, joka saa muutkin innostumaan. Hänen ulosanti on hyvin strukturoitua ja tavoitehakuista ja hän osaa hyvin sopeuttaa viestinsä kuulijoiden mukaan. Siksi vahva suositus niin johtotason kuin retailin kentän tekijöiden sparrailuun!”
Hanna-Liisa Erkheikki, Projektipäällikkö UVT ry
Suuri kiitos Hanna-Liisa Erkheikki UVT ry ja Veli-Matti Kankaanpää TMA ry hienosta yhteistyöstä tapahtuman tiimoilta!
The rich text element allows you to create and format headings, paragraphs, blockquotes, images, and video all in one place instead of having to add and format them individually. Just double-click and easily create content.
A rich text element can be used with static or dynamic content. For static content, just drop it into any page and begin editing. For dynamic content, add a rich text field to any collection and then connect a rich text element to that field in the settings panel. Voila!
Headings, paragraphs, blockquotes, figures, images, and figure captions can all be styled after a class is added to the rich text element using the "When inside of" nested selector system.